Pikkutarinoita vuosien varrelta.......

 * Sain vihdoinkin vuonna 1984 äidiltä ja isältä luvan ottaa koiran, mutta meidän äiti ei kerennyt nähdä Wilmaa, kun hän kuoli yllättäen samana kesänä........ Elokuussa sitten haettiin miun veljen ja kummipojan kanssa Wilmapenuli. Wilmasta tulikin sitten meidän perheen terapiakoira...etenkin meidän isä touhus mielellään Wilman kanssa, kun mie olin töissä. Ja tottakai miulle Wilmalla oli suuri merkitys...Miun sisko ja veljet olivat jo muuttaneet pois kotoa, mutta heistä ja heidän lapsista oli kivaa tulla mummolaan kun oli jotain hauskaa tiedossa...eli Wilmapenu...eikä pelkkää surua... 

 * Wilma auttoi myös miun siskontytön koirakammossa...Maria pelkäs kaikkia koiria...pieniä sekä isoja.....mutta kun tutustui Wilmaan, niin se pelko katosi ...tosin alussa Maria kiipeili tuolille, kun pikkuinen musta koiranpentu tuli kohti...

* Olin talkkarina, niin kerran kun lähdin ottamaan lippua pois salosta, jätin Wilman siksaikaa sisälle. Kun tulin takaisin, niin koira oli sen näköinen, että on tapahtunu jotain....Menin olkkariin ja huomasin että luumut oli syöty....olin lähtenyt niin vauhdilla että luumulautanen oli jäänyt lattialle....ei siinä mitään, mutta rupes naurattamaan, kun luumunkivet olivat niin siististi syljeskelty hienoon kuvioon lattialle lautasen viereen...

 ¤ Miulta on monet kerrat kyselty..."miksei Jaana siulla ole lapsia" .......hm... oon sitte miettinyt, että miten tässä näin on päässyt käymään. Noo...tähän on aivan looginen selitys, miun toisella veljellä on poikia ja toisella veljellä tyttöjä ja siskolla on poikia sekä tyttö...hei, eihän miulle jääny muuta vaihtoehtoa, kuin että miulla on sitte karvaisia....hehhee! Eiku ihan oikeesti, en ole mikään äidillinen tyyppi ja EI, koirat eivät millääntavalla korvaa miulle lapsia... vaan ovat miun perheenjäseniä-ystäviä. 

¤ Fugan eka jouluaatto vietettiin miun toisen veljen luona. Pukkia ei pelätty ollenkaan, vaan reippaasti haettiin oma paketti (puruluu). Mut se ei vissiin ollutkaan hyvä, koska Fuga meni miun veljenpojan Markon luo ja jätti hänelle puruluun ja otti Markolta pehmolelun ja lähti toiseen huoneeseen.... no loppujenlopuks Fuga söi innoissaan puruluuta ja Marko leikki pehmolelulla.

* Fuga oli 2-vuotias, kun kyykäärme puri. Mentiin mökille miun toisen veljen perheen kanssa. Ei varmaan keretty olla kuin vajaa tunti, kun Fuga tuli oudonnäköisenä miun luokse, kakoi jotain... luulin ensin, että oli jäänyt heinä kurkkuun. Fuga kävi maahan ja mie tutkin sen jokapuolelta ja samalla juttelin rauhallisesti. Fuga nuoli miun naamaa...että ei tässä mitään hätää. Ensin en löytäny mitään ja ihmettelin että mitä tää on. No sitte alkoi oikea takajalka turvota ja sieltä löytyikin pistosjäljet (Fuga makas vasemmalla kyljellä ja reiät olivat jalan sisäpuolella, ilmankos en ensin huomannut). Kannoin koiran terassille ja annoin ensiavuksi kyytabletin. Ja soitin eläinlääkärille. Seuraavan yön sitten valvoin Fugan vierellä...kuuntelin hengitystä ja muutenkin tarkkailin...Fuga nukkui rauhallisesti...ei hätää. Maanantaina sitten hain eläinlääkäriltä antibioottikuurin, ettei pistospaikka tulehdu. Onni onnettomuudessa oli, että kyy puri takajalkaan ja hyvin alas, eikä esim. päähän. Fuga ei varmaankaan edes tiennyt mikä häneen iski.... Pari päivää myöhemmin radiossa sanottiin, että on ollut niin pitkään kuivaa, että käärmeetkin hakeutuvat veden äärelle....ilmankos, ku meiän mökillä ei ole ollut käärmeitä, kuin joskus alkuaikoina 1970-80 luvulla....Fugalle jäi siitä muisto mikä näkyy vieläkin...siinä kohtaa mihin käärme osui, kasvaa mustia karvoja.

¤ Tää juttu ei nyt varsinaisesti liity koiriin, mutta oli Fugan ansiota, että näin...tämän. Muutama vuosi sitten yks kesäkuun ilta oltiin tehty jo iltatoimet ja oltiin lähdössä nukkumaan. Fuga päättikin vielä mennä saunalle juomaan, joten jäin odottelemaan ja ajankuluksi kattelin ikkunasta. Kohta huomasin, että jokin hahmo kulki pitkin viereisen pellon reunaa...suu auki tuijotin, että sehän on KARHU........no huhhuh.....tuli nimittäin mieleen, että oltiin koirien kaa oltu n.20minuuttia aikasemmin siellä mistä karhu tulla tupsahti pellolle....pikkasen alko tärisyttämään. Parin päivän kuluttua sain tietää, että se oli ollut kulmakunnan suurin tiedossa oleva uroskarhu...250kg ja tassun levein kohta 16,5cm. Että tällaista täällä maalla...sen jälkeen en ole karhua nähnyt....ONNEKSI.

* Joskus aikoinaan Wilman kanssa oltiin tuolla ison tien laidassa lenkillä. Wilma meni tarpeilleen aika etäs pientareelle ja mie oottelin tien laidassa. Tarpeensa tehtyään Wilma lähti juoksemaan miua kohti aikamoisella vauhdilla...... no mie huomasin, että sieltähän tulee auto vastaan aika lujaa...arvatkaa vaan säikähdinkö, että nyt ei hyvin käy. Mie karjasin Wilmalle että  "MAAHAN" ja luojan kiitos hää totteli heti ja auto pölähti ohi. Siinä olis voinu käydä tosi huonosti. Mie olin onnellinen siitä, että olin kouluttanut koiraani ja että hää totteli niin hienosti.

* Fugan kanssa ei olla enää käyty koirakoulussa, kun tuo kuulo ei oikein enää pelaa hänellä. Mutta kerran vein Fugan sinne ihan vaan sen takia, että saisi tavata kavereita. No, Sari sitten aattelikin, että harjoitellaan käsimerkkejä....mie olin että JES, tää myö osataan. Noo, kyllähän Fuga teki kaik mitä pyysin...joo aina silloin, kun malttoi katsoa minuun.... istua nakotti ja katteli toista ryhmää, jossa oli pentuja. Mie hypin ja heiluin ja yritin saada koiran huomion itseeni...Pikkasen oli muu porukka hilpeenä, ku kattelivat miun touhuja....ja lopuks miuakin alko naurattamaan....ja Fugalla oli kivaa, sehän on pääasia.